Vähän myöhässä tulee tänne nämä onnittelutervehdykset, kun tässä Vuodatuksessa on jotain häikkää ollut (palvlutarjoalalla kuulemma sähkökatkoksia).  Lauantaina sain kirjoitettua pitkät pätkät juttua, mutta kun tallensin, koko kirjoitus hävisi hetken kuluttua. Kyllähän otti "pannuun", kun aikaa meni siihenkin kirjoitukseen   No yritetään nyt uudestaan.

Eli 10-vuotis onnittelurapsutukset lähtee vielä tätäkin kautta kaikille Namikin "pentusille" eli Kaju, Masa, Jimi, Sonja, Nelli ja tietenkin minun oma Kitka   ja sateenkaarisillalle ihanalle Ticolle ja rakkaalle Namiki-emolle   Tuntuvat olevan vielä hyvin "pentumaisia" useimmat, vaikka vuosia onkin jo kunnioitettavat kymmenen !. Esimerkiksi Tane sanoi, että Kaju ei ole muuttunut luonteeltaan siitä mitä oli nuorempana, jaksaa haastaa leikkiin, jos vain isäntä jaksais pysyä mukana...   Tietysti erilaisia vaivoja voi olla  Toivotaan, että niitä elinkelpoisia vuosia on vielä kaikilla jäljella ja saavat elää hyvän vanhuuden

Kitka se sitten järjesti kunnon bileet syntymäpäivän aattona... Se nimttäin päätti lähteä karkuun juhlia, niinkuin useimmat meistäkin ihmisistäkin, kun tulee täysiä kymmenvuosia täyteen  Nyt tämän voi ottaa jo "rennommin", kun aikaa kun kulunut pari päivää.  No,  minä olin Kawan kans paimennusleirillä ja Kitkan vein hoitoon tuttuun koirahoitolaan, missä se oli ollut muutaman kerran aikaisemminkin.  Siellä se oli pari päivää ja meni sitten tuttuun  kotoiseen paikkaan jatkohoitoon. Jostain kumman syystä se sitten päätti lenkillä ollessa lähteä tutusta laumasta ja tutulta ihmiseltä karkuun, oli juossut kovaa vauhtia poispäin. Minulla oli silloin, kun vein sen hoitolaan, jotenkin vaikeaa jättää nyt se sinne, kun siellä oli joka paikka täynnä ja "kauhea" mekkala eli haukunta. Jari sanoikin, että Kitka oli ollut stressaantuneen oloinen, kun oli mennyt sitä hakemaan. Olisiko tämä sitten vienyt vanhuksen pään pyörälle ja lähti omille teilleen....  Kitkalainen oli kadoksissa noin 8 tuntia !!  Iltapäivällä oli kadonnut ja yöllä löytyi... Minä sain tietää, kun olin Kuopiossa. Jaana ei ollut heti halunnut minua "hermostuttaa", että jos Kitka löytyisi pian.   Minulla olikin sitten elämäni pisin ajomatka Kuopiosta Ouluun. Mielessä kävi kaikki kauhukuvat...siinä nimittäin on katoamispaikasta parin kilometrin päässä päärata, jossa junia menee tiuhaan eikä moottoritiekään ole kaukana   Kitkan katoamisesta oli ilmoitettu poliisille, eri eläinkoteihin, naapureille ja "kylänmiehille". Sitä etsittiin pitkin Liminkaa, pellot ja metsät. Kun olimme perillä ja kun olin lähdössä Kawan kans etsimään, niin Jaanalle tuli soitto, että kaks mönkijällä liikkeellä olevaa miestä oli löytänyt kilometrien päästä metsästä irrallaan olevan koiran ja kun varmistui, että se on Kitka, surunkyyneleet vaihtuivat ilonkyyneliin ja halauksiin... Sieltä se Kitka sitten tuotiin autolla todella väsyneenä ja rapaisena. Pesun jälkeen varmistui, ettei ainakaan mitään ulkoisia vammoja ollut.  Melkein sama aika oli kun Kitka löytyi, kuin se silloin kymmenen vuotta sitten syntyi keskiyöllä...   Olihan se kokemus, oma koira kadoksissa.... Mutta onneksi löytyi vahingoittumattomana ja onneksi ei ollut päiväkausia hukassa. Vaikka jokainen minuutti ja tunti tuntui pahalta, kun ei löytynyt, miten pitempi aika kului...  Siinä sitten purimme yöllä Jaanan, Jarin, Merjan, Pirittan ja Juhan kanssa tuntoja kahvikupposten äärellä. Suoritimme jälkipuintia ! Osa ei ollut edes syönyt koko aikana, vaan etsinyt vain. Kyllä ystävät ovat elämän aarre  TUHANNET KIITOKSET vielä tätäkin kautta kaikille eri tavoin etsintöihin osallistuneille !!!
Syntymäpäivä meni Kitkalla ihan unten mailla. Lihakset sillä oli jäykkänä, ei tahtonut päästä ylös mutta kun annoin Rimadyliä, olo helpottui. Kuinkahan paljon se vanhus raukka on kävellut tai juoksenut todella vaikeassa maastossa,; ojia. rämeikköä, korkeaa heinikkoa, metsää...  Muutaman punkin siitä olen poistanut...  Tänään se on jo oma itsensä  

No sitten toiseen juttuun eli siihen paimennusleiriin. Siellä on aina yhtä kiva käydä ja huomata, miten kokoajan Kawa  edistyy ja minä opin uusia paimennuksen "saloja". Nyt harjoittelimme etäisyyttä ja tasapainoa ja rännitystä tai mikä sen virallinen nimitys lie... Siinä "rännityksessä" tuli meille ongelmaksi, että Kawa ei meinaa pysyä paikkamakuussa, vaikka se muualla onnistuisikin. Meidän pitää vain vahvistaa sitä, koska se on  oleellinen asia paimennuksessa. 
Lopuksi sitten suoritimme sen ensimmäisen kokeen tai testin eli Ahban koe JHD eli Junior Herding Dog. Ja kyllähän se läpi meni  Siinä kuljetetaan lampaita kolme eri porttia kiertäen ja lopuksi laitetaan karsinaan. Se näyttää helpolta, mutta kun ne kilpailulampaat ovat vähän "liukkaampia" kuin normaalisti harjoituslampaat, niin kyllä siinäkin haastetta on ettei ne karkaa mihinkään. Ja lähinnä minulla oli tavoitteena, että kokeilen, miltä se tuntuu tuollainen paimennuskilpailutilanne kun tietää, että joku arvostelee. Että voisiko sitä ajatella joskus menevänsä johonkiin vaikeampiin kokeeseen tai siihen seuraavaan askeleeseen mikä on Jhd:n jälkeen tai Fci:n tai Ascan kokeeseen. Vähän se jännitti, mutta ei paha...Kawalla oli kaavakkeessa melkein joka arvostelukohdassa good, parissa kohtaa fair.. Commentissa luki, että ne paikallaolot :) ...

Kivaa siellä taas oli. Ja samalla reissulla oli ihanaa, kun näin Kitkan pennuista myös Dixietä kera Texas ja Mippe ja myös Agirodussa kävin katsomassa Hillaa ja Tuovia sekä Tiittaa  Kaikki Kitkan  viisi jälkeläistä tapasin samana päivänä ! Ja kiitos vielä Merjalle ja Padille matkaseurasta

Tällä viikolla onkin sitten taas Hakuilua vähän enemmän...