Siitä on jo 8 vuotta, kun minun rakas Namiki synnytti jälkeläisensä. Eli veteraani -ikään ovat ehtineet.  Kovasti ONNEA  KAJU, MASA, JIMI, SONJA, NELLI ja oma KITKAni sekä TICOlle sinne sateenkaarisillalle lähetän myöskin halaukset ja jälleen kerran anteeksipyynnön, etten pystynyt pitämään lupaustani ... Toivottavasti olet siellä ei kenenkään muun kuin Namiki-emon hellässä huomassa...

Muistelin tuossa, miten tästä pentueesta olisi paljon kerrottavaa sen pentuajasta. Mutta jos lyhyesti tässä muistelis jotain:

Kun ensimmäinen pentu syntyi, Namiki katsoi, että "hyi hitto, mikä tuolta takapuolesta tuli" -ilmeellä, ja yritti lähteä pakoon pentulaatikosta. Sehän oli KITKA, jolla oli heti kiire tissille. Kitka oli hyvin vilkas heti alusta, mutta myöhemminhän se on paremminkin ollut rauhallisempaa tyyppiä. Kitka jaksaa hyvin, nyt vanhemmuuten on minusta jopa tullut "lapsellisemmaksi", saa välillä sellaisia "hepulikohtauksia".  Viikon päästä kisataan vielä agilityssä. Ehkä muutama kisa käydään kesän aikana ja sitten on varmaan aika jäädä jo eläkkeelle kilpailuista. Näyttelyissä käymme veteraaniluokassa jossain vaiheessa.

Muut pennut syntyivät sitten tasaiseen tahtiin ja Namiki oli niille tosi hyvä emo. KAJU syntyi "keskosena" eli se oli hiiren kokoinen, kun muut olivat rotan kokoisia. Ajattelin, että onpa ruma pentu  Namiki otti sen suuhun ja pelkäsin, että se syö sen ettei se ole elinkelpoinen. Mutta kun työssäni anestesiahoitajana  yritetään pitää kaikinkeinoin ihmisen elämästä kiinni, niin en osaa luovuttaa eläintenkään kohdalla kovin helposti. Ja eipä tuota ole tarvinnut katua, että syötin ja hoivasin Kajua ja jouduin pitämääm sen puolta pentulaatikossa. Ehkä sen takia meillä on erityinen suhde toisiimme, Kaju on tosi rakas mulle  Se tuli muita jäljessä ja oli tosiaan huvittavaa, kun toiset kiusasivat sitä repimällä korvista ym niin että se kiljui, ja se meni pentulaatikon nurkkaan yksikseen ja katsoi silmäkulmalla sen näköisenä, että "odottakaahan, kunhan kasvan, niin kostan teille" Ja niinhän se tosiaan kostikin...  Uskomaton, tempperamenttinen tyyppi !  Kaju on vieläkin sellainen lapsellinen tyyppi. Tanen mukaan ei ole vieläkään aikuistunut... Kajukin menetti heti eka vuonna yhden rakkaan ihmisensä....

JIMI koki noin viiden viikon ikäisenä kovia  Se oli minun sylissäni, kun olin viemässä sitä ulos. Siinä sitten sattui vahinko eli yhteentörmäys ja Jimi putoi kynnykselle. Se meni tajuttomaksi ja luulin, että se meni siihen. Lähdimme Katjan  kanssa viemään sitä eläinlääkärille. Sillä oli kieli jo sinisenä, mutta onneksi se alkoi virkoamaan, kun päästiin eläinlääkärille. Jimi sai pahan aivotärähdyksen. Hoidin sitä koko yön. Onneksi se selvisi siitä. Jimi tuo minulle Namikin mieleen...

TICO syntyi seitsemän tuntia möhemmin kun edellinen pentu oli syntynyt. Tico oli iso pentu. Se saikin lempinimen "pötkylä"  Kun se oli syntynyt, minä ajattelin, että onpa kaunis tricolor uros ja se oli heti valmis eli seisoi tosi jäntevänä. Ajattelin, tässä pennussa ei ole mitään "vikaa". Tico oli pentuna sellainen iloinen veijari, se sai ihmiset hymyilemään Sitä moni sanoikin bernhardilaiseksi, se rakasti kaikkia ihmisiä. Toiset sisarukset aina seurasivat Ticoa tutkimusretkille. Tico muistutti rakenteeltaan eniten Namikia. Minun on vieläkin vaikea hyväksyä ajatusta, että Ticoa ei enää ole... 

MASA oli tosi vaalea, kun se syntyi eli se on värivirheellinen. Ajattelin silloin, että on häpeä, kun Namikille syntyy värivirheellinen pentu. Silloin kun "kytättiin" toisten tekemisiä ja ilmapiiri aussiepiirissä oli tosi ahdistavaa. Ajattelin, että nyt meistä puhutaan pahaa. Sehän oli typerää ajattelua, ei se väri tee koiraa. Ja nämähän on työkoiria, yks liika vaalee rungossa ei tee siitä huonompaa koiraa, kunhan ei ole päässä niin, että se vaikuttaa kuurouteen. Tänä päivänä minulle on yks hailee, mitä ihmiset puhuvat... Masalla on hyvä koti,  Masakin on joutunut luopumaan yhdestä rakkaasta ihmisestään ...

SONJA oli pentuna sellainen kiipijä. Se tuli vaikka minkälaisen aidan yli, sitä ei pidellyt mikään. Sonjaa ei kuulemma vuodet paina vieläkään, sama touhukas hauveli Tarjan mukaan on kuin silloin pentunakin. Sonjaa en ole nyt nähnytkään  pitkään aikaan, täytyykin yrittää järjestää tapaaminen. NELLI  sitävastoin ei halunnut tulla syömään yhtäaikaa muiden kanssa, tykkäsi tutkia vain paikkoja. Nelli kisaa vielä agilityssä. Nelli kun asuu tässä lähellä, sitä näenkin useasti.

Tulipa tuota nyt muisteltua. Ehkä olen nyt sitten tullut vanhaksi, kun muistelen "vanhoja" aikoja...

Mutta toivon kaikkea hyvää jatkossakin Namikin jälkeläisille ja toivon niille terveyttä ja että eläisivät vielä monta vuotta ilonamme ... Ja kiitos niiden omille ihmisille, että olette pitäneet niistä hyvää huolta...

Kitka 30.6.2010 eli 8- vuotiaana