Tänään kävin hakemassa Namikin tuhkan kotiin. Namiki on nyt meidän luonamme kauniissa tuhkauurnassa Oonan vierellä uunin päällä.

Vielä ei ole päivää kulunut ilman kyyneleitä. Kukaan ei nyt kuorsaa ja piereskele sängyn alla, kukaan ei nyt seuraa varjona liikkeitäni, kukaan ei nyt kuivaa kyyneleitäni, kukaan ei nyt naura kanssani käskystä, kukaan ei nyt kanna sukkia niinkuin "sukkamestari" Namiki...

Kitkan kanssa kävimme kontrolliultrassa ja eihän sinne ollut mitään pentusia ilmaantunut eli ei sitten tällä kertaa tule pentuja. Minä olisin niin halunnut Namikin jatkuvan jälkeläisissään. Nyt on niin tyhjä olo, etten jaksa miettiä, mitä tulevaisuudessa...

Viikko Namikin poismenon jälkeen, treenikaverimme ja ystävien belgitervu lähti Namikin seuraksi vain vuoden iässä. Kuu menehtyi myös syöpäsairauteen. Kuu oli sellainen tähdenlento. Menestystä ja iloa ehti tuoda niin Riitalle ja Kimmolle kuin tietenkin kasvattaja Annikalle ja myöskin minulle "kätilölle". Elämä on joskus niin epäoikeudenmukainen. Yhdessä ollaan suru jaettu.