Maanantai 18.8.08 oli sitten se päivä, minkä tiesin joskus olevan edessä ja mitä pelkäsin. Namiki jätti meidät.  Namiki menehtyi automatkalla eläinlääkärille. Namiki oli yskinyt pari päivää ja sitten yhtäkkiä maanantain vastaisena yönä se alkoi hengittämään raskaasti. Se oli muuten ihan normaali, söi ja joi. Lähdin heti aamulla eläinlääkäriasemalle, mutta en ehtinyt ajaa montaa kilometriä, kun Namiki ulvahti yhtäkkiä ja veti päätä taaksepäin ja lysähti istuma-asennosta makuulle. Pysähdyin ja yritin elvyttää ja huusin "Älä jätä meitä". Huusin koko parinkymmenen kilometrin matkan... Minä olin niin avuton, kun olen työssäni anestesiahoitajana tottunut elvyttämään hapen ja maskin avulla ja nyt minulla ei niitä ollutkaan. Eläinlääkäriasemalla eläinlääkärimme Kaisa kävi autossa toteamassa, ettei Namikille voida tehdä enää mitään. Se oli aivan hirveää !!! Kaisa arveli, että todennäköisin kuolinsyy oli, että Namikilla oli etäpesäkkeitä eli metastaasseja keuhkoissa, kun siltä poistettiin keväällä nisäkasvaimia ja ne useasti lähettää metastaasseja nimenomaan keuhkoihin, ja ne ikäänkuin "räjähti" nyt yhtäkkiä. Muutenhan Namiki oli ikäisekseen nuorekkaan näköinen, leikkisä ja muuten terve. Normaalit lenkit jaksoi käydä. 

Namiki olisi täyttänyt kuukauden päästä 11 vuotta. Ajattelin aina, että saan pitää sen vielä muutaman vuoden. Minun on vaikea hyväksyä ajatusta, että menetin sen. Namiki oli minun elämäni koira. Minun voiman lähde.Meillä oli sellainen yhteys, jota en ole vielä tähän ikään kokenut, vaikka minullakin on noita koiria ehtinyt olla jo  monenlaisia. Sitä ei tiedä, koenko enää koskaan sellaista sielujen yhteenkuuluvuutta minkään koiran kanssa kuin koin Namikin kanssa.  Tuska ja kaipaus on sietämätön...

Kiitos Raimolle ja Katrille, että antoivat minulle tuollaisen aarteen. Namiki ei ollut mikään huippupaimensukuinen suuuuuuri paimentaja, mutta minulle se oli se oikea aussie, tuollaisen minä haluaisin australianpaimenkoiran olevan. Aina valmis kaikkeen toimintaan ja intoa kyllä riitti.

Kiitos kaikille lukuisille ystäville, jotka ovat tukeneet ja antaneet voimia kestää tämä sietämätön kaipaus ja suru. Monet muistaa Namikin iloisena ja ystävällisenä koirana. Me olemme nyt Kitkan kanssa molemmat hieman hukassa...Miten yhdellä koiralla voikaan olla noin suuri merkitys... Namiki on nyt tammikuussa Ranskassa menehtyneen sisareni koirana ja minun suojelusenkelini, Namiki oli tärkeä myös sisarelleni ja siskon antama nimikin Namiki on. Osa minua lähti Namikin mukana...                                                                 

Joskus, kun jaksan, päivitän kotisivut Namikin kohdalta.

                 ---------------------------------------------                                                           

Niin vaikeni ääni tassujen,  sammui liekki suuren sydämen.  Jätti surun suuren valtavan, sisintäni kalvavan. On poissa katse tummien silmien ja haukku - sitä kuule en.  Vaan jokainen kaunis muisto, hetki  täynnä elämää, kun näitä muistelen - en koskaan yksin jää.