Tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun minun rakas Namiki jätti meidät  Elämäni koira ! Sen päivän muisteleminen tuottaa yhä suurta tuskaa... tuntuu, kuin se olisi ollut eilen... en pysty puhumaan siitä vieläkään ilman, että kyyneleet tulee silmiin.  Minulla on ollut koko ajan tunne, että Namiki seuraa minun askeleitani ja kulkee siinä minun vierelläni tukena ja turvana...  Ja monesti on tunne, että kiedon käteni sen ympärille ja se painautuu rintaani vasten, niinkuin me tehtiin niin usein...

Mutta Namikin veri jatkuu sen jälkeläisissä, tällä hetkellä toisessa polvessa. Kitkan jälkeläiset täyttivätkin eilen puoli vuotta. Jimin pari jälkeläistä ovat hieman vanhempia.

Sytytin kynttilän  Namikin uurnan viereen...