Olemme Kitkan kanssa opetelleet Namikin jälkeistä elämää... Nyt sen on huomannut selvemmin, miten myös Kitka haki tukea emostaan. Pikkuhiljaa on kuitenkin alkanut itsenäistyä, mutta tukeutuu kyllä minuun monessa asiassa. Namikilla nyt vain oli sellainen vaikutus, että koimme molemmat olevamme turvassa Namikin seurassa. 

Namiki olisi tänään täyttänyt 11-vuotta.... Kynttilä paloi uurnan vieressä maksalaatikko/nakki-kakun sijaan... 

Vieläkään en pysty puhumaan asiasta itkemättä, mutta sen verran on suru helpottanut, että olen pystynyt miettimään Kitkan seuraavaa yritystä saada pentuja. Viikon päästä käydään silmätarkastuksessa, ja jos kaikki on hyvin, yritetään nyt kotimaista herrasmiestä. Seuraava juoksuhan pitäisi olla jo marras/joulukuun vaihteessa,  aika  menee nopeasti. Toivon hartaasti, että tuo pentuesuunnitelma onnistuisi ja saisin itselleni pennun, jossa on osa Namikia.

Itse menen huomenna käsioperaatioon, joten on pitkä sairasloma edessä. En lähtenyt agilityn MM-kisoihin, vaan asetin oman käden kuntoon saamisen tärkeämmäksi. Eikä harmita yhtään, siitä huolimatta, vaikka  edelliset Suomessa pidetyt MM-kisat eivät unohdu koskaan. Mutta nyt ei kiinnosta bortsujen MM-kisat...